Pestuumarkkinat

Pestuumarkkinat tulivat Laurin Elojuhlien tilalle tapahtumavalikoimaamme. Lähes 30-vuotisen historiansa aikana Laurin Elojuhlat olivat Vantaan kansanperinteenystävien suurin tapahtuma.

Vantaan kansanperinteen ystävät ry kuitenkin päätti, että vuonna 2016 ei enää järjestetä Laurin Elojuhlia, joten vuosi 2015 jäi viimeiseksi elojuhlavuodeksi. Talvella 2016 jäsenistössä heräsi ajatus elojuhlaperinteen jatkamisesta jollain pienimuotoisemmalla tavalla. Pestuumarkkinat tuntui sopivasti muinaiselta tavalta, jopa niin vanhahtavalta ja vieraalta, että jotkut nuoremmat ihmiset kaipasivat selvennystä asiaan.

“Pestuumarkkinoita pidettiin suurimmissa kirkonkylissä ja kaupungeissa tavallisesti syyskuun ensimmäisenä tai toisena sunnuntaina. Se oli tapahtuma, jossa pestattiin eli palkattiin seuraavan vuoden rengit ja piiat taloihin. Työ uudessa paikassa alkoi seuraavan marraskuun alkupuolella. Siihen saakka piiat ja rengit olivat vielä entisessä palveluspaikassaan.”

Vantaan kansanperinteen ystävien Pestuumarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran 17.9.2016 Kotiseututalo Påkaksessa ja sen piha-alueella.

PESTUUMARKKINAT 15.9.2018 Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissa

Pestuumarkkinoilla esiintyivät Kajauttajat-kuoro, Vantaan kansanpelimannit ja Ülelahedad-tanssiryhmä. Oopperalaulaja Jaakko Hietikko lauloi ja Liisa Antila soitti kanteleella. Lapsille oli oma toimintapisteensä tallissa, jossa sai tehdä oman räsynuken ja maalata puukiekkoja, lisäksi oli toiminnallinen onnenpyörä, keppihevosrata, puujaloilla kävelyä, hevoskärryajelua, poniratsastusta, Liisan satupolku sekä Elisan ja Akselin Satuseikkailu. Pirjo Lackbergin kojussa sai sienineuvontaa. Ulla-mummo juonsi markkinat ja lausui runoja. Oli markkinamyyntiä, kirppis ja arpajaiset. Puffetista sisältä sai kahvia ja särvintä sekä lohisoppaa. Ulkona paistettiin lettuja.

PESTUUMARKKINAT 16.9.2017 

Avajaispuheen piti Kalervo Pelkkikangas.              

Lavalla esiintyivät Vantaan kansanpelimannit, oopperalaulaja Jaakko Hietikko ja Helena Tuokkola. Säestäjänä toimi Jussi Lehtinen. Rivitanssia esittivät Hakunilan seudun eläkkeensaajat. Ulla –mummo (Ulla Lehtinen )lausui runoja. Lavalle pääsi esiintymään myös yleisöstä.

Pihalla oli markkinamyyntiä, sienineuvontaa ja myös yhdistyksen oma koju. Påkaksen sisätilassa sai katsella käsityönäyttelyä ja kuunnella kanteleensoittoa. Puhvetissa oli tarjolla lohisoppaa, kahvi sekä pullaa ja ulkona lettuja. Lapsille oli tänä vuonna runsaasti ohjelmaa. Påkaksen metsäreunalta löytyi Liisan satupolku ja nurmialueella askarreltiin kaarnaveneitä sekä maalattiin puukiekkoja. Energiaa sai purkaa toiminnallisessa onnenpyörässä tai kävelemällä puujaloilla. Useita kertoja päivän aikana pääsi seikkailemaan Prinsessan ja Robotin kanssa pikkuväen kaupunkiin.

 

 

PESTUUMARKKINAT 17.9.2016 Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä

Matti Lehtinen avasi tilaisuuden soittamalla fanfaarin pukinsarvella. Esiintymislavalla oli pitkin päivää soittoa, laulua ja tanssia. Musisoinnista vastasivat Lehtisen sukubändi, Vantaan kansanpelimannit, Kultaisen iän laulajat, Vantaan eläkeläisten kuoro ja Spelarit. Lohisoppaa, ruispuuroa, kahvia ja lettuja oli myytävänä.

Lapsille oli järjestetty erittäin kiinnostava satupolku. Onnenpyörä, onginta ja hevosajelu kiinnostivat myös pieniä markkinavieraita. Hevosajeluun piti saada kuitenkin aikuinen mukaan turvaksi.

Muutamia myyntikojuja ja -pöytiä oli piha-alueella. Vantaan kansanperinteen ystävilläkin oli oma myyntipöytä arpajaisineen. Påkaksen sisätiloissa oli ihastuttava käsityönäyttely. Osa käsitöistä oli myös myytävänä.

Tervetuloa pestuumarkkinoille myös jatkossa. Katso seuraava tapahtumapäivä tapahtumakalenterista.